Tinnitustarinani

Leena RekolaMinun tarinani1 Comment

Korvien soiminen on varmaan monelle tuttu ilmiö. Yleensä se kestää korkeintaan joitakin minuutteja tai kymmeniä minuutteja, josta ei pääse tulemaan ongelmaa. Kun korvien soiminen ei lopu, eli siitä tulee jatkuvaa, puhutaan tinnituksesta, josta kärsii Suomessa noin 15 %. Heistä noin 7 % tinnitus on häiritsevää, vaikeuttaen jokapäiväistä elämää. Pahimmillaan tinnitus invalidisoi ihmisen työkyvyttömäksi. Kuitenkaan Kela ei luokittele sitä sairaudeksi, eikä näin ole korvauksen piirissä.

Tinnitus ei ole tämän päivän ilmiö. Jo muinaisessa Egyptissä tehtiin kallonporauksia, joiden avulla tinnitusääni päästettiin ulos päästä. Eikä siitä ole pitkää aikaa kun meillä lääkärit pitivät tinnitusta mielenterveyteen liittyvänä ilmiönä.

Tinnitus voi syntyä monesta eri syystä. Yleisin aiheuttaja on voimakas meluisku korviin, muita aiheuttajia voivat olla päävammat, Menierin tauti, Akustikusneurinooma tai muu korvasairaus. Iän myötä monilla kuulonaleneman myötä tulee tinnitus, joka voi olla hyvin erilaista ääntä, toisilla matalaa hurinaa ja toisilla korkeaa sihinää ja vinkunaa.

Minun tinnitustarinani on ehkä vähän poikkeava. Ollessani Afrikassa 70-luvun puolessavälissä noin 3 vuoden ajan, oleskeluaikani loppupuolella sain todella kovan flunssan; pää särki, korvat särkivät, kova nuha, tasapainovaikeuksia, en pystynyt lukemaan tekstiä. Oireet eivät hävinneet kokonaan ja kun parin kuukauden päästä tulin Suomeen, minut passitettiin suoraan Auroran sairaalaan. Silloin eivät korvat vielä soineet. Otettiin kokeita ja jopa aivomalariaa epäiltiin. Sen jälkeen sain vahvaa antibioottia suonensisäisesti. Myöhemmin lääkärit ovat myöntäneet, ettei silloin osattu annostella uutta antibioottia oikein. Antibiootti tuhosi kuulohermoni, eli pienet kuulokarvat korvan simpukassa. Oireet rauhoittuivat, mutta huomasin pientä sihinää toisessa korvassa. Siihen en paljon kiinnittänyt huomioita, kävin töissä ja elämä jatkui normaalisti. Siitä on noin 40 vuotta aikaa. Tinnitus oli siihen aikaan asia, josta ei paljon puhuttu eikä niin paljon tiedettykään. Korkeintaan vanhemmat ihmiset puhuivat että korvat soi.

Töissä en puhunut korvieni soimisesta, ajattelin että leimataan mielenterveysongelmaiseksi. Lääkärikin sanoi että korvat soi, eikä sille mitään voi. 80-luvulla koin vaikean eroprosessin, joka lisäsi tinnitustani. Pääsin yksityislääkärin kautta sairaalaan kuulontutkimukseen ja magneettikuvaukseen, jolla suljettiin pois mahdolliset vakavat kasvaimet ym. sairaudet. Tulos oli, että kuulohermot ovat kuin “laossa”, ja että kuuloni oli alentunut. En vielä tarvinnut kuulolaitetta, todettiin ettei sille mitään voi. Silloin ei tinnitus vielä ollut tuttu edes lääkäreille, eikä tinnituksesta kärsiville ollut tarjolla tilaa helpottavia asioita.

Myöhemmin jouduin polkupyöräkolariin, jossa poskiluuni murtui. Se leikattiin nukutuksessa. Herättyäni tunsin molempien korvieni soivan entistä enemmän. Tinnitus tuntui ylivoimaiselta kestää, mikään ääni ei sitä enää peittänyt. Tähän olisi ehkä ylipainehappihoito auttanut, silloin ei ehkä tiedetty siitä tarpeeksi. Masennuin ja tinnitus tuntui todella ahdistavalta. Onneksi hakeuduin terveyskeskuksen terapiaan ja sain sieltä apua ensi hätään. Stressin on todettu vaikeuttavan tinnitusta. Pahimmillaan se vei osan toimintakykyä, jäin pois vakituisesta työstäni.

Kuulokeskuksesta sain kuulolaitteen, joka jonkin verran peittää tinnituksen ääntä, eli kun kuulee paremmin, niin vinkunaa ei niin paljon huomaa. Tosin käytän kuulokojetta vain tilanteessa jossa on paljon ihmisiä koolla, esim. kokouksissa kun en saa mitään selvää jos kaikki puhuvat yhtä aikaa, puheensorina on yhtä “puuroa”.

Ensimmäinen suuri tinnitusseminaari pidettiin muistaakseni 2002 Helsingissä Finlandia-talossa. Myöskin sairaaloissa oli ns. ensitietokursseja, joita järjestetään nykyään pienimuotoisempina. Vuonna 1997 tuli Suomen Tinnitusyhdistys ry:n perustaja Kauko Saari paikkakunnalleni pitämään luentoa tinnituksesta.

Hän oli itse joutunut jäämään muusikon työstä työkyvyttömyyseläkkeelle. Tinnitusvertaistuki perustettiin paikkakunnalleni. Minä lupauduin vastaavaksi hoitamaan ilmoitukset, keittämään kahvit ja avaamaan oven. Näin lähdin mukaan Tinnitusyhdistyksen toimintaan, ja siitä lähtien olen ollut vertaistukitoiminnan vastuuhenkilönä omalla alueellani ja viimeiset 10 vuotta Tinnitusyhdistyksen hallituksen jäsenenä. Tinnitusyhdistys on Kuuloliiton jäsenjärjestö. Kerhossa on ollut erilaisia teemoja, luentoja ja yleistä keskustelua ja kokemusten vaihtoa. Monet ovat kokeneet saavansa apua, on ollut kävijöitä, jotka käyvät kerran tai kaksi ja hyvin moni käy säännöllisesti.

Vapaamuotoiset vertaistukitapaamiset ovat tärkeitä. Itse olen saanut tapaamisista tukea ja voimaa, koen etten ole yksin. Olen saanut olla mukana monissa Kuuloliiton järjestämissä koulutustilaisuuksissa ja kursseilla, joista olen saanut apua ja voimaa kestää ikuista vinkumista.

Ikävää on, että monet nuoret, jotka eivät tiedä tai välitä suojata korviaan, saavat tinnituksen. Monet ovat todella epätoivoisia, niin kuin minäkin olin, ja varsinkin jos on muita huolia ja murheita elämäntilanteesta johtuen. Elämä tuntuu pysähtyneen, valopilkkua ei näy.

Tinnitus ei ole hävinnyt. Päinvastoin se on iän myötä lisääntynyt, nyt ei mikään ääni enää “peitä” sitä. Mutta olen sinut sen kanssa, se viheltää siellä korvassa, se on osa minua. Eniten se haittaa yöunia, on vaikea saada unen päästä kiinni ja varsinkin kun herää keskellä yötä. Aina tinnitusta ei huomaa, varsinkin kun on mielenkiintoista tekemistä ja mukava harrastus. Minä olen harrastanut kudontaa, englannin opiskelua, itämaista tanssia ja lavatanssia. Varsinkin tanssiharrastuksessa, musiikkia kuunnellen ja askeleita miettien, unohtaa tinnituksen.

Muutimme 10 vuotta sitten maalle tyttären lähelle ja olen jonkin verran hoitanut ja ollut mukana lapsenlasteni elämässä. Se on ollut minulle suuri voimavara, antaa tarkoituksen elämälle. On ollut todella ihanaa, kun saa olla mukana lasten kanssa touhuamassa, katsella heidän uskomatonta innostusta ja iloa. Se auttaa unohtamaan oman vaivan.

Lisäksi olen mukana matkailualan yhdistyksessä ja mieheni kanssa toimitamme alan lehteä, joka on aineiston keräämisen ja taloushallinnon kanssa ainakin puolipäiväinen työ. Yhdistys tekee myös erilaisia matkoja mm. teattereihin, jotka virkistävät osaltaan arkipäivä. Rauhoittava asia on luonnossa ja vaikkapa sienimetsässä kävely.

Yhteiskunnassa “melusaaste” on lisääntynyt valtavasti, aina nuoremmat ja nuoremmat kärsivät tinnituksesta. Olen tavannut jopa lapsia, joilla on tinnitus. Tulevaisuus tuntuu todella epätoivoiselta. Tinnitus on vakava ja invalidisoiva, jota monet lääkärit eivät vielä ota vakavasti tai sitten heillä ei ole tarpeeksi tietoa siitä.

Monenlaisia hoitomuotoja olen kokeillut: akupunktiota, hermoratahierontaa, homeopatiaa, korvakynttilähoitoa jne. toistaiseksi tuloksetta. Helpottavia asioita on, kuten erilaisia maskereita, jotka tuottavat erilaisia ääniä ja voivat näin helpottaa esim. unensaantia. Koeryhmissä on terapeutin avulla kokeiltu ns. “poisoppimishoitoa”, jossa opetellaan olemaan kuulematta tinnitusta. Mutta nekään koetulokset eivät ole kovin lohduttavia. Yksi asia, jonka on todettu jossain tapauksissa voivan auttaa olisi ylipainehappihoito, jos sitä saa melko nopeasti jonkun äkillisen melutapahtuman jälkeen. Mutta se on kallista ja laitteita vähän, ettei sitä ole mahdollista saada. Lisäksi lääkärit pyytävät odottamaan jos se vaikka olisi ohimenevää ja silloin tämä hoito on jo liian myöhäistä, ne kuulohermot eivät enää nouse sieltä.

Ensiarvoisen tärkeää olisi tiedottaa kuinka tärkeää korvien suojaaminen esim. melulta on. varsinkin nuorilla ja lapsilla. Nuoret eivät aina tule sitä miettineeksi, diskoissa, festareilla, elokuvissa tai musiikkiharrastuksissa jne. Monilla festareilla on kyllä jaossa korvatulppia. Meluisissa töissä työpaikoilla jo kiitettävästi käytetään kuulonsuojaimia.

Leena Rekola

One Comment on “Tinnitustarinani”

  1. Hei Leena! Ajattelin kertoa/vastata tarinaasi joka minun korvissani tun-
    tuu vähän samanlaiselta kuin sinulla lukuunottamatta oman tinnin alkua. Konstit on monet, sanoo vanhakansa kun puhutaan sairauksien
    lääkitsemisestä. On vai osoittautunut ettei tähän vaivaan ole löytynyt
    parantavaa lääkettä! Jossain välissä ;)joku vuosi sitten puhuttu “pois
    oppiminen hylättiin välillä , mutta on tullut takaisin ja järkikin sanoo, ettei kaikkia ääniä kannata kuunnella! olisikin helppoa jos pystyisi siihen, mutta on yksilöllistä sekin asia ja väkisin se tunkee korviin(ni)
    ainakin nukkumaan mennessä. Olen joutunut käyttämään ns. nukahtamislääkkeitä jo yli 20vuotta. Täytyy sekin “tunnustaa, koska Tinnitusmaskereita ei voi käyttää nukkumaan mennessä hyödyksi! Niistä puheen ollen, on minulla ollut paljon helpotusta päivisinkin! Voisin niistä, nykyisin Noisereiksi kutsutusta pitää pitkän “esitelmän” olematta silti mikään Erikoisliikkeen mainosmies. Ne noiserit olisi toisen jutun paikka! Nukahtamislääkkeistä sen -verran,ettei minulla ole ollut niistä muuta haittaa kuin rahanmeno.
    Tietysti en kehoittaisi niitä käyttämään kuin pakon edestä. Niiden käytöstä joutuu ja jouduin minäkin “tappelemaan” monta vuotta ennenkuin he Siis lääkärit uskoivat minua että se onPAHA ja joutuu pahimmillaan valvomaan monta vuotta öisin! Siitäkin voisin kirjoittaa, mutta olkoon ainakin tällä kertaa! Toivon sinulle Leena ja muut kanssakärsijät voimia ja ennenkaikkea VOIMIA jaksaa elämässä!

    Myös voisi Lääkärikoulutuksseen lisätä Tämän inhoittavan ja invalidisoivankin vaivan koulutuksen! Tämä on loppukaneetti tällä
    kertaa! Oikein hyvää Kevättä ja Kesän odotusta. Tv. Eero! Kokemustoimitsija. Vaasan kuulo ry.Ps. Minulla on meluvamma n. 30v. takaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.