Sain uuden elämän sisäkorvaistutteen myötä

Marja AntolaMinun tarinani2 Comments

Huonokuuloisuudestani tuli kuin iso pyörivä lumipallo, joka vei minut mukanaan. Minulle oli ensin alkuun järkyttävän korkea kynnys hyväksyä huonokuuloisuuteni. Olen kuitenkin hankkinut tietoa huonokuuloisuudesta ja haluan kertoa siitä muille ihmisille, jotta he eivät olisi yksin kuulovaikeuksiensa kanssa. Kaikista tärkeimpänä pidän vertaisseuraa.

Olen ollut yli puolet elämästäni huonokuuloinen. Ensin alkuun kuulo laski hitaasti. Sain ensin yhden kuulokojeen ja hetken päästä sain kojeet kumpaankin korvaan. Niitä sitten vahvistettiin ja vahvistettiin. Lopulta en enää kuullut vahvimmillakaan kuulokojeilla, tai kuulin, mutta en saanut sanoista selvää. Olin siihen aikaan täysin huulilta luvun varassa.

Olin ollut vähän yli 30-vuotiaaksi normaalikuuloinen, en tuntenut muita huonokuuloisia enkä tietänyt huonokuuloisuudesta mitään. Kun käytin jo kuulokojeita, minulla ei ollut vertaisseuraa ja ajattelin, että olen Rauman ainoa huonokuuloinen, joka käyttää kuulokojeita.

Se oli sitä aikaa, kun taistelin paikasta elämässä. Huonokuuloisuudesta tuli niin kuin iso pyörivä lumipallo, joka vei minut mukanaan. Koska en itsekään oikein ymmärtänyt omaa huonokuuloisuuttani, niin työkaverit alkoivat kommentoida, että teeskentelen, kun välillä kuulin ja välillä en taas kuullut juuri ollenkaan. Kuulin myös paljon väärin. Tuli monenlaista taistelua työnantajan ja Kelan kanssa. Täytyy sanoa, että mielenterveys oli koetuksella. Olin liian vanha uudelleenkoulutukseen ja liian nuori eläkkeelle. Jouduin jäämään huonon kuulon ja siitä aiheutuneen masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle

Jäin kotiin neljän seinän sisälle. Pelkäsin ulkona liikkuessani, ettei vaan kukaan tulisi puhelemaan kanssani, kun en kuullut juuri mitään. Minulle oli järkyttävän korkea kynnys hyväksyä oma huonokuuloisuuteni ja kertoa muille asiasta. Kuuloni oli niin huono, että olin siihen aikaan täysin huulilta luvun varassa. Se huulilta lukeminen oli aika rankkaa. Kitkuttelin päivästä toiseen, jännitin ja erakoiduin.

Onneksi löysin Kuuloliiton, vertaisseuran ja kurssit. Ne kaikki toivat minut takaisin sieltä masennuksen piiristä. Jostakin sain voimaa jaksaa. Olin silloin jo eläkkeellä, kun keksin kirjoitustulkin käytön. Siitä tuli yksi valopilkku lisää elämääni. Tunsin että kirjoitustulkkaus on minun juttuni ja huomasin, että sen avulla pärjään paremmin. Uskalsin jälleen ruveta harrastamaan, käydä taas kansalaisopistossa ja perhejuhlissa.

Poikani oli kuullut televisiosta sisäkorvaistutteesta ja tuli kertomaan minulle, että voi äiti, kyllä sinä vielä alat kuulemaan. Olin kyllä jo itsekin silloin kuullut sisäkorvaimplantista, mutta leikkaus pelotti minua. Meni vielä vuosia ennen kuin sain lähetteen Turun yliopistolliseen sairaalaan, mutta vielä sielläkin jarruttelin leikkaukseen menoa. Osallistuin Satakunnan keskussairaalan tilaisuuteen, missä oli muita sisäkorvaistutteen saaneita. Sinne kutsuttiin myös puolisot mukaan, ja siellä puolisot kertoivat, miltä tuntuu kun puoliso oli kuuroutunut ja miltä tuntui, kun puoliso taas kuuli. Siellä tilaisuudessa isäntä sanoi, että nyt mennään sinne leikkaukseen tuli mitä tuli. Minulle leikattiin sisäkorvaimplantti vuonna 2010. Kuulo palautui vähitellen implanttileikkauksen jälkeen, mutta vielä vuosienkin jälkeen tulee aina uusia ääniä, mitä kuulen. Olen monta kertaa jälkeenpäin miettinyt, miksi pitkitin leikkaukseen menoa niin kauan ja elämästäni meni hukkaan 4-5 vuotta.

Sain uuden elämän sisäkorvaistutteen myötä. Se antoi niin paljon kaikkea, mistä en edes tiennyt, mitä olin menettänyt kuulonmenetyksen myötä. Minulla on kahdeksan lastenlasta, iältään 2-22 –vuotiaita. Nämä vanhemmat, niin kyllähän minä heitä hoidin, silloin kun olin kuuroutunut, mutta se oli aika raskasta. Mutta nyt nämä nuorimmaiset, on ihmeellistä, kun saa seurata heidän puheen oppimista ja kuulla, kun he huutelevat mammaa. Nyt mamman kanssa voi puhella. Lapset kyllä oppivat tulemaan toimeen kuulovammaisen kanssa, kun he muistivat sen, että täytyy tulla ihan eteen ja otetaan sormesta kiinni ja mennään sinne ja tänne.

Nautin tästä nyt, kun kuulen puheen ja kyllä ne lapset puhuukin. Olen monta kertaa miettinyt, että jos minulla ei olisi tätä implanttia, niin mikä olisi minun kohtaloni. Kyllä minä ilmeisesti vaan istuskelisin paljon siellä kotonani ja lukisin, harrastukset olisivat minimaaliset. ”Huono kuulo paljon vei, implantti paljon toi”. Niinhän ne läheiset sanovat, että olen tullut paljon iloisemmaksi, itsenäisemmäksi ja että minun puhe on tullut paremmaksi. Puhe muuttui kuurouden myötä erilaiseksi ja nyt taas implantin saatuani paremmaksi.

Täytyy sanoa, että kävin pohjalla ja pikku hiljaa nousin ylös vertaisseuran, tiedon ja kirjoitustulkkauksen avulla. Olen nyt tyytyväinen elämääni. Osaan arvostaa hankalien elämänvaiheiden myötä tavallista elämää. Vaikka en ole vieläkään normaalikuuloinen, mutta olen onnellinen, että nyt kuitenkin kuulen niin paljon, ja kuulen mielestäni hyvin. Jos minulla ei olisi ollut niitä rankkoja vuosia, niin en olisi tämä mamma, mikä olen nyt.

Marja Antola

2 Comments on “Sain uuden elämän sisäkorvaistutteen myötä”

  1. Hieno kertomus Marja! Olet taistellut ennen kaikkea itsesi kanssa, ja lopulta mahdollisuus voitti. Ei ole mahdollista hävisi – ja sinulle aukesi uusi elämä. Olen itsekin nähnyt sen sinun rinnallasi, ja vahvistan, että implantin myötä Marjasta kuoriutui aivan uusi ihminen, mitä olin aikaisemmin tuntenut. Iloinen, naurava ja lempeä Marja! Aina valmiina auttamaan toisia.

  2. Marja, liitit minut sisäkorvaistute-ryhmään kun ilmoitin, että tutkitaan voinko saada implantin. Ke olin leikkauksessa. Uusi polku elämässäni on avautunut. Kiitos tarinastasi. Terv. Rauni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.