Oma ikäkuulo-tarinani

Kaisa SaariMinun tarinani2 Comments

Olen Kaisa Saari, Ikäkuuloinen, tyytyväinen, sopeutunut kuulokojeen käyttäjä, ollut jo 11 vuotta. Ensimmäinen kokemukseni huonokuuloisuudesta ja kuulokojeista oli isäni iäkkäänä saama kuulokoje. Minulla on siis geneettinen perimä ikähuonokuuloisuuteen. Isäni koje oli iso valkea rasia, josta johti letku toiseen korvaan. Isäni käytti kojetta harvoin. Tavatessamme hän laittoi käden korvan taakse paremmin kuullakseen. En silloin kiinnittänyt huonokuuloisuuteen sen kummempaa huomiota, eikä mieleeni tullut ajatustakaan, että minulle tulisi joskus tarve hankkia oma kuulokoje ja halu perehtyä alentuneeseen kuuloon ja sen tuomiin haasteisiin.

Milloin ja miten huomasin kuuloni heikentyneen? Tähän vaikutti työpaikkani muutos. Rauhallisesta, hiljaisesta sairaalaympäristöstä siirryin paikkakunnan vaihdoksen myötä varhaiskasvatuksen ja hälyn piiriin. Tämä aikaisti todennäköisesti tunnetta siitä, etten kuulut samalla tavalla kuin työtoverit. Kuuloni oli jo silloin alentunut korkeilla taajuuksilla, enkä saanut lauseista aina selvää.

Halusin tarkistuttaa kuuloni. Työterveyshuollossa otettiin ensimmäinen kuulokäyrä, audiogrammi, joka osoitti lievän kuulon aleneman alkaen korkeista äänistä. Olin silloin n. 40-vuotias. Jatkossa seurasin kuuloni alentumista muutamien vuosien välein. Kuulon lasku oli onneksi hidasta ja aikaa kului noin 20 vuotta, kunnes sain ensimmäisen kuulokojeen n. 60-vuotiaana. Siihen aikaan Raumalla ei ollut omaa kuuloasemaa, joten kävin Porissa korvalääkärillä, sekä audiogrammissa. Sain lääkäriltä suosituksen, lähetteen kojeen sovitukseen. Jouduin kuitenkin jonottamaan kutsua kojeen sovitukseen 1,5 vuotta. Kutsu tuli Satakunnan Sairaanhoitopiiristä Porista. Siihen aikaan koje myönnettiin vain toiseen korvaan. Minua kehotettiin odottamaan vielä pari vuotta, mutta sain puhtia ja perustelin kojeen tärkeyttä, ja olihan lähetteessä lähettävän lääkärin suositus kojeen tarpeellisuudesta. En siis jäänyt enää jonottamaan 2 vuodeksi. Halusin kuulokojeen, koska tunsin kuulevani todella huonosti.

Korvakäytäväkojeen käyttämisen alkutaival ei ollut aluksi helppoa. Koje hankasi korvani pahasti kipeäksi. Vaati sitkeyttä varata aina Porista aika ja mennä kertomaan ettei koje vieläkään istu korvaan. Kojetta jouduttiin tietystä kohdasta hiomaan ja vasta kolmannella kerralla koje saatiin sopivaksi ja pystyin aloittamaan käytön opettelun ilman tuskaa.

Totuttautuminen uuteen kojeeseen ja äänien muutoksiin on vielä hyvässä muistissa. Tuulen kova humina, hiusten rahinat kojetta vastaan, uudet äänet esim. syödessä, veden porina kattilassa tuntuivat rajuilta ja hämmästyttivät. Liikenteenmelu, kolahdukset olivat voimakkaita. Käytin kojetta säännöllisesti aluksi ainakin osan päivää, vähitellen pidempiä aikoja ja pikkuhiljaa totuin kuulokojeeseen. En enää kuullut ääniä häiritsevänä, vaan tarpeellisena. En ollut enää työelämässä ja olin todella tyytyväinen kojeeseeni. Minä sain käyttööni peräkkäin kolme korvakäytäväkojetta oikeaan korvaan. Siihen aikaan ei suositeltu kahta kojetta, kunnes kolme vuotta sitten kuulontutkijani ilmoitti tutkimuksen lopuksi, että hyötyisin molemminpuolisesta vahvistuksesta. Olin saamassa kojeet molempiin korviin. Todellakin, molemminpuolinen vahvistus toi mukanaan paljon hyvää, sain mm. suuntakuulon. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia tottua ja ottaa toinen koje käyttöön.

Ennen kuulokojeaikaa lauloin kuorossa, silloin harmitti mm. pikkuasia, minulle ei voinut kuiskata. Kuiskauksen olisi kuullut koko sali. Normaalia puhetta en kuullut etäisyydeltä joka on hyväkuuloiselle tavallista. Tämä aiheutti väärinymmärryksiä, joskus hauskuuttakin. Luovuin kuoroharrastuksesta. Nykyisin kahden kojeen käyttäjänä ja tottuneena kojeeni äänimaailmaan ja mahdollisuuksiin olen palannut laulamaan ja nautin harrastuksestani. Muissa sosiaalisissa tilaisuuksissa en edelleenkään kuule kuiskauksia, enkä puheensorinassa pysy aina “kärryillä” keskusteluissa. Ilmoitan kuitenkin tilanteen mukaan huonokuuloisuudestani muille, otan huumorin avuksi. Tulen ehdottomasti paremmin toimeen kahdella korvantauskojeellani nykyisen keskivaikean kuulon alenemani kanssa, kuin ilman kojeita. Osaan hoitaa korviani ja huoltaa kojeitani. Olen myös psyykkisesti sopeutunut kojeisiini.

Sopeutuminen huonokuuloisuuteen ja kuulokojeisiin on myös tuonut uutta sisältöä elämääni. Tästä voin kiittää Kuuloliittoa, jonka toimintaan ja koulutuksiin osallistun vapaaehtoisena liiton jäsenenä. Olen saanut uusia ystäviä, uusia tehtäviä vapaaehtoistyössä. Ymmärrän Ikäkuulotiedon jakamisen tärkeyden ja myös sen miten yhdistyksen Kuulolähipalvelussa vertaisena olo tukee ja antaa minulle ainakin yhtä paljon kuin autettavalle. Voin omalla kokemuksellani kuulo – ja hoitopolusta tukea ja auttaa uudessa, oudossa huonokuuloisen elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Voin esimerkilläni, itsekin ikäkuuloisena, rohkaista heitä hakeutumaan kuulonkuntoutuksen piiriin ja tukea heitä huonokuuloisuuden ja kuulemisen haasteissa.

Kaisa Saari

2 Comments on “Oma ikäkuulo-tarinani”

  1. Suupohjan Kuulosta klp Hillervo Kujanpää:
    Kiitos tarinastasi.
    Olen puhunut juuri näistä asioista kerhoissa ja kuuloluennoissani/esitelmissäni.
    Voinko käyttää tätä tarinaasi esittämällä kokonaan tai osia, lähteen ilmoittaen,
    jatkossa luennoillani.
    Koska en itse ole kuulovammainenenkä voi tehdä tätä vertaisena ja kuitenkin mielestäni teen tiedolla/taidolla/empatialla ja myötäelämisellä tätä työtä.
    Myös korostan aina , ettei voi muistaa asioita , jos ei niitä ole kuullutkaan….
    terveisin Hillervo K

  2. Hei Hillervo,
    Hienoa että olet itsekin tärkeää kuuloasiaa viemässä oman yhdistyksesi kautta eteenpäin.
    Tarinaa saa jakaa eteenpäin lähteen ilmoittaen.
    Ystävällisin talviterveisin,
    Tuija Tuormaa
    Projektikoordinaattori
    Ikäkuuloprojekti
    Kuuloliitto ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.